Tortilloja, suklaakakkua, järkyttävää mässäilyä, elokuvia, valvomista, uimista ja auringonottoa hyvän ystävän seurassa on kuulunut kahteen pitkästä aikaa ihanimpiin päiviini eilen ja tänään.
Kaverini oli laittanut viestiä "Mitä tänää?" ja soitti juuri kun pääsin töistä. Yhtäkkiä huomasin ehdottavani että hän tulisi luokseni yöksi ja huomasimme suunnittelevamme kauppaan menoa ja mitä illalla voisimme tehdä. Opetin kaverilleni helpon suklaakakun reseptin ja teimme kakun ollessa uunissa tortilloja. Ihastuksista puhumisen jatkona päätimme katsoa Sex and the city ja Kuutamolla -leffat. Kosmetologiksi opiskeleva kaverini neuvoi minua ihon hoidossa. Sain tietää käyttäväni aika paljon keinotekoisia aineita (saattavat tukkia helpommin ihohuokoisia kuin luonnon) sisältäviä ihonhoitotuotteita ja sain kokeilla luonnonkosmetiikkasarjan kosteutusvoidetta. Taidan hieman uusia ihonhoitotuotteitani..
Valvoimme kolmeen ja heräsimme jo kahdeksalta hieman ikävissä merkeissä. Kaverini äiti voi pahoin ja kaverini oli lähdettävä viemään äitiään terveyskeskukseen. Onneksi lääkärissä ei ilmennyt mitään ikävää ja päätimme lähteä rannalle ruskettumaan. Yllättävästi (vilukissoina) uskaltauduimme myös uimaan. Vesi oli lämmintä ja maisemat mitä upeimmat. Kyllä Suomen kesä vaan on niin ihana!<3
Puhuimme vielä illalla baariin lähdöstä, mutta viime yön valvomiset ja ensimmäinen työviikko on saanut mut väsähtämään. Siispä baarit saavat odottaa ensi viikonloppua. Tänään ohjelmassa saunomista, hyvää ruokaa ja pringlesiä, musiikkia, facebookkausta ja tv:tä.
PS. Madeleine oli aika kaunis häissään, eikö?
 |
| Lakkaan varpaankynnet huomenna!:) |
Suklaakakku-resepti:
200g voita
4 munaa
3dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1dl tummaa kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2-4tl vaniljasokeria
1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
2. Riko munat ja sekoita sulaneeseen voihin.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Yhdistä seokset sekoittaen.
5. Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 40min.
Kakku saa jäädä sisältä hieman kosteaksi (maistuu paremmalta).
PPS. Taikinaan kannattaa sekoittaa murennettua suklaata tai laittaa mokkapalojen kuorrutetta kakun päälle tai vaikka molemmat jos pitää makeasta. Kakkua voisi myös kostuttaa hieman kahvilla.