See you later alligator: Avautumista ja ihana päivä

Oma vartalo ja sen hyväksyminen on ollu aika vaikeita asioita mulle, vaikka oon aina ollut normaalipainoinen ja urheilullinen. Äidillä oli tapana ostaa mulle uikkareita, erityisesti bikinejä, joita en koskaan suostunut päälleni laittamaan. En edes mökillä. Bikinit ei vaan tuntunu kivoilta ja musta tuntu et ne päällä herättäisin hirveesti huomiota.

Monet kaveritkin ihmetteli koulun uimatunneilla miksi mulla on aina kokouikkarit. Sanoin vaan, että en löytänyt bikinejä tai pitää ostaa uudet. Koska en halunnut antaa enempää ihmettelemisen aihetta.

Sitten vasta lukion viimeisenä keväänä viikkoa ennen yo-juhlia olin kahden hyvän kaverini kanssa isolla trampoliinilla hyppimässä ja makoilemassa, ja päätimme lähteä hiekkakuopalle uimaan. Sain kaverilta lainaksi bikinit ja pyyhkeen. Sovitin uikkareita ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan on kokeiltava päästä itsetunto-ongelmista yli. Olisin voinut lähteä kotiini ja kaverini olisivat voineet uida keskenään, mutta halusin heidän mukaansa. Uikkarit olivat oikean kokoiset, vaikka en itse sellaisia olisi ostanut, mutta minulla ei ollut syytä marista.

Uimarannalla otimme aluksi aurinkoa ja välillä kävimme uimassa. Huomasin kavereideni katselevan mahaani. Istuin alas ja sanoin, että ärsyttävää kun istuessa vatsa näyttää "plösöltä". Molemmat kaverini tokaisivat heti, että just katsottiin miten laiha oot (tarkoittivat etten ole lihava vaan normaalikokoinen), vaikka itsekin ovat normaalipainoisia. Minulla ei ole ikinä ollut tapana ihannoida laihuutta tai paheksua ylipainoisuutta. Itse olen sen painoinen, kun minusta hyvältä tuntuu. Jos syön kovin rasvaisesti parin päivän ajan niin usein minulle tulee hieman epämukava olo ja pidän päivän jolloin en syö kovin paljoa tai lähden lenkille. En jaksa tuijottaa vaa'an lukemia.

Kun olimme tulossa viimeiseltä pulahdukselta käveli rannalla kaverinsa kanssa eräs lukiolaispoika, joka oli lukioaikoina aika tiiviisti porukassamme. Itse kiiruhdin hakemaan päälleni pyyhkeen. Hätääntymiseni ehkä hieman hymyilytti kahta kaverusta tai sitten vain kuvittelen niin. En halunnut edelleenkään huomiota.

Muutaman vuoden jälkeen tapahtuneesta eli vasta tänä keväänä tuli hirveä hinku päästä ostamaan ensimmäiset bikinini. Etsin ja etsin kaksi päivää kauppoja kierrellen. Sovitin vain muutamia malleja. Kaikki sovittamani istuivat hyvin päälleni ja olin ensimmäistä kertaa tyytyväinen siihen miltä vartaloni bikineissä näytti. Lopulta löysin Cubuksesta ihanan yksityiskohtaiset bikinit, jotka päälläni myös tunsin oloni hyväksi. Tuntui, että olen vihdoin hyväksynyt vartaloni (ainakin pääpiirteittäin) ja on vapauttavaa, kun ei enää tarvitse keksiä tekosyitä miksen lähtisi kavereiden kanssa ottamaan rannalle aurinkoa ja uimaan. Harmi vain että asian ymmärtämiseen meni niin kauan.

Iltapäivällä tapasin kaverin ja kävimme Vapianossa syömässä ja Stockmannilla jätskillä. Mmmmm..:)