24 heinäkuuta 2013

Ruisrock 2013

Heinäkuun alussa olin pienellä seikkailulla nimeltä Ruisrock. Saavuimme hieman yli tunnin junamatkan jälkeen Turkuun. Kaverin luota luulimme menevämme bussilla Ruissaloon asti, toisin kuitenkin kävi. Kauppatorilla huomasimme jäätävän bussijonon. Anna Puun keikka alkaisi tunnin kuluttua ja se oli nähtävä, muttemme ikinä ehtisi ajoissa jos jäisimme siihen jonottamaan. Joku keksi silloin taksin. Osa lähti taksitolpalle katsastamaan, miten pitkä jono siellä olisi. Jonoa ei ollutkaan yhtään (jotkut odottelivat tilaamiaan tilatakseja). Nappasimme ensimmäisen vapaan taksin kysyttyämme kuinka paljon maksaisi päästä mahdollisimman lähelle festivaalialuetta. Kauppatorilta se oli 17,10€, mikä on paljon halvempaa kuin bussilla matkustaminen (kertalippu 6€ festivaalibussiin) jaettuna porukkamme kesken.

Pääsimme parin kilometrin päähän, josta marssimme muiden festarivieraiden kanssa pitkänä ihmisjuovana kohti portteja. Kuuma oli ja jännityksestä vessahätä. Onneksi olimme käyneet kaupassa ja mukaan oli tarttunut viileitä virvoitusjuomia, jotka eivät tosin vessahätää helpottaneet yhtään.

Käveltyämme aidattua polkua pitkin jonkin aikaa, aloimme kuulemaan jumputusta. Keikka oli jo alkanut. Porteille päästyämme olimme hieman epätoivoisia. Jonot olivat aika pitkiä. Silloin tajusin etten ole aikaisemmin näin isoilla festareilla käynytkään saati muissa tapahtumissa. Jonot menivät suhteellisen joutuisasti. Porteilla piti tietenkin näyttää, ettei ole mitään asiatonta (päihteitä, aseita) mukana. Minulla oli avaamaton vesipullo, jonka valvoja syynäsi läpi hyvin tarkasti ettei se vaan ollut aukinainen.

Lopulta pääsimme Anna Puun keikalle. Olen viimeisen vuoden aikana alkanut kuuntelemaan häntä aika paljon. Erityisesti rakastan tätä biisiä. Koko keikkaa en nähnyt, mutta varmasti menen katsomaan häntä uudelleenkin. Sen verran hyvä live-esiintyjänäkin hän on.

Ihmisiä, jonoja, hiekkaa, kojuja, roskia ja lokkeja oli hirveästi, mutta se oli varmasti myös yksi tämän kesän parhaimmista viikonlopuistani.

Parasta olivat ajanvietto hyvien kavereiden kanssa, hyvä sää, hullut ja hauskat ihmiset (eräät tuntemattomat ottivat meidät syleilyyn ja saimme poskipusut!) ja uudet kokemukset (kävin pitissä!)

Kuva pitistä. Itse olin pienemmässä, mutta hauskaa oli sekin. Varovainen piti kylläkin olla. Kaverini aurinkolasit vääntyivät vinoon, mutta onneksi niitä saa uusia!:D

Ruisrockia kuvina:

Anna Puu

Kaija Koo



Hiekkasääriä

PMMP (parhaimpia näkemiäni live-esiintyjiä!!)

Parasta festarisafkaa: kevätrullia ja paistettua nuudelia.
Bon appetit;)

Ihmisiä siellä, ihmisiä täällä, ihmisiä tuolla.....okei lopetan


HIM



05 heinäkuuta 2013

Söpö auto

Tää viikko on mennyt tosi nopeesti! Töissä on ollut kivaa ja myös töiden jälkeen. Tiistaina käytiin katsomassa Man of Steel tennarissa. Syötiin hirveesti hesesafkaa ja leffaa varten ostettiin popparit. Tietysti piti laittaa hirveesti maustetta, kun oikeen elokuvateatteriin oltiin leffaa menossa katsomaan. Harmi kun mausteet jäävät aina vain päällimmäisiin poppareihin, vaikka kuinka yritettiin tömistellä ja ravistella jauhoja alapoppareihinkin.

Keskiviikkona työajossa nähtiin söpö auto. Olin ihmeissäni, kun sivusilmällä huomasin autossa tekoripset. Piti oikein kuvaamaan mennä.

Tänään on ohjelmassa lenkin kautta saunaan ja pakkausta sekä herkuttelua. Huomenna Ruisrock<3

Hyvää viikonloppua!:)



ripset uuuu

29 kesäkuuta 2013

Huuuh heeiih

Viikonpäästä oon Ruisrockissa!:) Muita kesäsuunnitelmia ei vielä ole. Lähiesimieheni kertoi eilen, että minun on pidettävä kesällä 5 päivää lomaa, koska kuulemma kesätyöntekijät eivät saa lomarahoja. Ehkä se on minulle ihan hyväksi, koska oon nyttenkin aivan kuin koomassa mutta hereillä.:p Tosiaan herään hieman ennen aamu neljää, jotta ehdin töihin puoli seitsemäksi. Tämä viikko on ollut raskas, sillä töiden jälkeen olen saanut leikkiä perheenäitiä, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, pestä pyykit. Juhannuksesta oli kertynyt pieni pyykkivuori. Lisäksi veljeni syö kuin karhu.

Kivointa on se, että iltaisin ei unentuloa tarvitse kauaa odottaa ja tietysti se, että ehtii päivän aikana tehdä monia asioita. Välillä illalla mietin, että tuntuu kuin olisin tehnyt eilen jonkun asian jonka teinkin vasta aamulla. Huuh oon ollu vähä väsynyt ja en ole jaksanut blogiakaan kirjoittaa, vaikka kovasti olen halunnut. Olen tainnut jäädä tähän bloggaamiseen koukkuun.

Ainiin olen aloittanut lenkkeilyn! Aikaisemmin luulin vihanneeni juoksemista, mutta nyt on alkanut tuntumaan, että se on aikaa oman itseni hyväksi ja siksi pidän siitä. Toivottavasti saan uuden harrastukseni jatkumaan ainakin koko kesän. Olkoon se tavoitteeni.

Kuva kertoo paremmin kuin tuhat sanaa juhannuksestani:)

Työkavereillani on rekkamiesten huumorintaju.

Junassa whii

Kuvasin aurinkoa ensimmäistä kertaa

Terassilla

Mökillä

Kerimäki

08 kesäkuuta 2013

Jalkapohjien kirvelyä ja kivoja hetkiä

Tortilloja, suklaakakkua, järkyttävää mässäilyä, elokuvia, valvomista, uimista ja auringonottoa hyvän ystävän seurassa on kuulunut kahteen pitkästä aikaa ihanimpiin päiviini eilen ja tänään.

Kaverini oli laittanut viestiä "Mitä tänää?" ja soitti juuri kun pääsin töistä. Yhtäkkiä huomasin ehdottavani että hän tulisi luokseni yöksi ja huomasimme suunnittelevamme kauppaan menoa ja mitä illalla voisimme tehdä. Opetin kaverilleni helpon suklaakakun reseptin ja teimme kakun ollessa uunissa tortilloja. Ihastuksista puhumisen jatkona päätimme katsoa Sex and the city ja Kuutamolla -leffat. Kosmetologiksi opiskeleva kaverini neuvoi minua ihon hoidossa. Sain tietää käyttäväni aika paljon keinotekoisia aineita (saattavat tukkia helpommin ihohuokoisia kuin luonnon) sisältäviä ihonhoitotuotteita ja sain kokeilla luonnonkosmetiikkasarjan kosteutusvoidetta. Taidan hieman uusia ihonhoitotuotteitani..

Valvoimme kolmeen ja heräsimme jo kahdeksalta hieman ikävissä merkeissä. Kaverini äiti voi pahoin ja kaverini oli lähdettävä viemään äitiään terveyskeskukseen. Onneksi lääkärissä ei ilmennyt mitään ikävää ja päätimme lähteä rannalle ruskettumaan. Yllättävästi (vilukissoina) uskaltauduimme myös uimaan. Vesi oli lämmintä ja maisemat mitä upeimmat. Kyllä Suomen kesä vaan on niin ihana!<3

Puhuimme vielä illalla baariin lähdöstä, mutta viime yön valvomiset ja ensimmäinen työviikko on saanut mut väsähtämään. Siispä baarit saavat odottaa ensi viikonloppua. Tänään ohjelmassa saunomista, hyvää ruokaa ja pringlesiä, musiikkia, facebookkausta ja tv:tä.

PS. Madeleine oli aika kaunis häissään, eikö?

Lakkaan varpaankynnet huomenna!:)




Suklaakakku-resepti:

200g voita
4 munaa
3dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1dl tummaa kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2-4tl vaniljasokeria

1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
2. Riko munat ja sekoita sulaneeseen voihin.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Yhdistä seokset sekoittaen.
5. Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 40min.

Kakku saa jäädä sisältä hieman kosteaksi (maistuu paremmalta).


PPS. Taikinaan kannattaa sekoittaa murennettua suklaata tai laittaa mokkapalojen kuorrutetta kakun päälle tai vaikka molemmat jos pitää makeasta. Kakkua voisi myös kostuttaa hieman kahvilla.



31 toukokuuta 2013

Sookie Stackhouse style

Noniin vihdoin sain tänne uuteen blogiini otettua kuvaa käyttämistäni vaatteista. Mallina toimin siis itse. Kuvia katsoessani tuli mieleen Sookie Stackhouse-hahmo True Blood tv-sarjasta, joten annoin päivän asulle kyseisen nimen. Leivoin myös Sookielle ominaiseen kotihengetär tyyliin kauralastuja. Niiden resepti pompahti esiin kun selailin "helppo nakki"-reseptikirjaa.

Keksit olivat tosi nopeat tehdä. Tein kaksi pellillistä, johon kului alle puoli tuntia. Keksit olivat niin hyviä että ne menivät melkein heti. Pari hassua jäi vielä aamuksi aamukahvin kera.

Jos haluatte, että keksejä riittää seuraavaksi päiväksi niin suosittelen että teette ohjeen muutaman kertaisena. Itse tein sen 2 kertaisena, mutta olenkin pieni keksiahmatti.:)







30 toukokuuta 2013

Avautumista ja ihana päivä

Oma vartalo ja sen hyväksyminen on ollu aika vaikeita asioita mulle, vaikka oon aina ollut normaalipainoinen ja urheilullinen. Äidillä oli tapana ostaa mulle uikkareita, erityisesti bikinejä, joita en koskaan suostunut päälleni laittamaan. En edes mökillä. Bikinit ei vaan tuntunu kivoilta ja musta tuntu et ne päällä herättäisin hirveesti huomiota.

Monet kaveritkin ihmetteli koulun uimatunneilla miksi mulla on aina kokouikkarit. Sanoin vaan, että en löytänyt bikinejä tai pitää ostaa uudet. Koska en halunnut antaa enempää ihmettelemisen aihetta.

Sitten vasta lukion viimeisenä keväänä viikkoa ennen yo-juhlia olin kahden hyvän kaverini kanssa isolla trampoliinilla hyppimässä ja makoilemassa, ja päätimme lähteä hiekkakuopalle uimaan. Sain kaverilta lainaksi bikinit ja pyyhkeen. Sovitin uikkareita ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan on kokeiltava päästä itsetunto-ongelmista yli. Olisin voinut lähteä kotiini ja kaverini olisivat voineet uida keskenään, mutta halusin heidän mukaansa. Uikkarit olivat oikean kokoiset, vaikka en itse sellaisia olisi ostanut, mutta minulla ei ollut syytä marista.

Uimarannalla otimme aluksi aurinkoa ja välillä kävimme uimassa. Huomasin kavereideni katselevan mahaani. Istuin alas ja sanoin, että ärsyttävää kun istuessa vatsa näyttää "plösöltä". Molemmat kaverini tokaisivat heti, että just katsottiin miten laiha oot (tarkoittivat etten ole lihava vaan normaalikokoinen), vaikka itsekin ovat normaalipainoisia. Minulla ei ole ikinä ollut tapana ihannoida laihuutta tai paheksua ylipainoisuutta. Itse olen sen painoinen, kun minusta hyvältä tuntuu. Jos syön kovin rasvaisesti parin päivän ajan niin usein minulle tulee hieman epämukava olo ja pidän päivän jolloin en syö kovin paljoa tai lähden lenkille. En jaksa tuijottaa vaa'an lukemia.

Kun olimme tulossa viimeiseltä pulahdukselta käveli rannalla kaverinsa kanssa eräs lukiolaispoika, joka oli lukioaikoina aika tiiviisti porukassamme.  Itse kiiruhdin hakemaan päälleni pyyhkeen. Hätääntymiseni ehkä hieman hymyilytti kahta kaverusta tai sitten vain kuvittelen niin. En halunnut edelleenkään huomiota.

Muutaman vuoden jälkeen tapahtuneesta eli vasta tänä keväänä tuli hirveä hinku päästä ostamaan ensimmäiset bikinini. Etsin ja etsin kaksi päivää kauppoja kierrellen. Sovitin vain muutamia malleja. Kaikki sovittamani istuivat hyvin päälleni ja olin ensimmäistä kertaa tyytyväinen siihen miltä vartaloni bikineissä näytti. Lopulta löysin Cubuksesta ihanan yksityiskohtaiset bikinit, jotka päälläni myös tunsin oloni hyväksi. Tuntui, että olen vihdoin hyväksynyt vartaloni (ainakin pääpiirteittäin) ja on vapauttavaa, kun ei enää tarvitse keksiä tekosyitä miksen lähtisi kavereiden kanssa ottamaan rannalle aurinkoa ja uimaan. Harmi vain että asian ymmärtämiseen meni niin kauan.

Iltapäivällä tapasin kaverin ja kävimme Vapianossa syömässä ja Stockmannilla jätskillä. Mmmmm..:)

 Alaosa 9,90€, yläosa 14,90€ Cubukselta. Tarkoituksenani oli löytää siniset uikkarit, mutta toisin kävi.:D
 

Miksi oi miksi kesäkengät aina hiertävät kesän alussa?:(

Oon aivan rakastunut mun kirpparihuiviin:)

26 toukokuuta 2013

Lauantai

Eilen olin Helsingissä koko päivän. Kävin Maailma kylässä festivaaleilla ja Kumpulassa kirpputorilla. Näin PMMP:n keikan. Odotin kovasti näkeväni Pussy riotin jäsenet, mutta he peruivat esiintymisensä. Ihan ymmärrettävää, että peruivat. Kumpula on kyllä mukavaa aluetta. Haluaisin itsekin asua siellä somassa vanhassa puutalossa. Kirpputorilta olisin ostanut Amelie -DVD:n, mutta kotelosta oli itse DVD kadonnut eikä sitä löytynyt mistään. Tuli hirveä hinku nähdä kyseinen leffa piiiiitkästä aikaa. Kävelin päivän aikana niin paljon, että jalkoja kipristelee vieläkin.

Olen tämän viikon aikana alkanut aikaistamaan unirytmiäni. Yleensä menen nukkumaan yhden jälkeen ja herään aamulla joskus kahdeltatoista herätyskellon soittoon. On siis hyvin erikoista, että olen nyt jo 4 päivää peräkkäin onnistunut heräämään ilman herätyskelloa jo klo 8.30.:)


Tessu (mummin koira) oli leikkauksessa.